fbpx Skip to main content

Usein hääpareilla ja muidenkin juhlien järjestäjillä on vaikeuksia päättää, mitä värejä juuri oman juhlansa somistukseen ja koristeluun valitsee. Maailma on täynnä ihania sävyjä ja toinen toistaan näyttävämpiä väriyhdistelmiä. Joku aloittaa suunnittelun oman kotinsa sisustusväreistä tai vaatteiden suosikkiväreistä, kun toinen taas tutkii, mitkä ovat kuumimmat trendivärit maailmalla.
Nousevista väreistä ja tulevista trendeistä tehdään virallisia ennusteita, joiden avulla yritykset tuunaavat tuotteitaan ja yrittävät päästä lähemmäksi kuluttajien toiveita jo ennakkoon. Ei siis välttämättä huono idea haistella uusia tuulia maailmalta, sillä joskus tosiaan saattaa käydä niin, että on valinnut juuri sellaisen värin jota ei muualta meinaa sillä hetkellä löytyä.

Servettien, kynttilöiden ja kaitaliinojen värit vaihtelevat jonkin verran kausittain. Onkin hyvä hieman tutkailla, miltä tilanne näyttää oman juhlavärin valinnan aikoihin. On helpompaa ja hermoja säästävämpää hieman joustaa jo alunperin ehkä siitä kaikista mieluisimmasta ja ottaa käyttöön sellainen, joka on niin sanotusta yleisempi tai helpompi väri. Juhlakokonaisuuteen on hyvä valita kaksi tai kolme väriä, vaikka varsinaista teemaväriä ei olisikaan. Näin kokonaisuus pysyy hyvin hallinnassa.

On myös hyvä muistaa, että kaiken – esimerkiksi sinisen – ei tarvitse olla juuri sitä samaa sinistä. Tärkeää on vain, että sävyt sointuvat keskenään. Paitsi omat mieltymykset, myös juhlapaikan värit on tärkeää huomioida. Jos tilassa on esimerkiksi todella erikoisen väriset seinät, niitä ei välttämättä kannata yrittää peittää, vaan valita niihin yhteensopiva värimaailma. Pienempiä asioita (kuten tuoleja) voi peittää ja häivyttää, mutta suuria väripintoja tai tilan tyyliä itsessään ei kannata yrittää muuttaa ihan toisenlaiseksi, kun mikä se luontevasti on. Jos mietit juhliesi värimaailmaa, etkä oikein osaa päättää tai jokin asia epäilyttää, älä pelkää ottaa yhteyttä.