fbpx Skip to main content

Juhlapaikan valitseminen on tärkeä ja suuri päätös häiden järjestämisessä. Se on myös yksiä ensimmäisiä isompia päätöksiä joita tehdään. Halusimme koota yhteen erilaisia juhlapaikkoja Pirkanmaalla. Tässä blogikirjoituksessa olemmme jakaneet juhlapaikkoja hieman kategorioihin. Usea näsitä juhlapaikoista menisi moneenkin kategoriaan, mutta jako on tehty pääpiirteiden mukaan. Halusit sitten päästä juhlimaan tärkeää päivää veden äärellä tai kartanossa, tästä löytyy muutama hyvä vaihtoehto!

Maalaismaisema

 

Knuutilan tilan juhlasuuli, Sastamala

Knuutilan tila on kaunis maalaisromanttinen paikka noin 40km päässä Tampereelta. Vanha sukutila toimii edelleenkin maatilana, ja vanha suuli on muutettu 2000-luvun alussa juhlatilaksi. Tilaa on osittain jaettu kahteen kerrokseen, jonka ansiosta suuliin mahtuu jopa 200 henkeä. Ruokatarjoilut onnistuvat ulkopuolisen pitopalvelun kautta, jonka hääpari valitsee. Tilalta on kuitenkin mahdollista vuokrata 150 hengen astiasto, valkoiset juhlapöytäliinat sekä keittiötilan ja -tarvikkeiden käyttömahdollisuuden jo juhlia edeltävänä päivänä.

Kuvat: Knuutilantila.net, Galleria

Virrin tila, Sastamala

Virrin sukutila on noin 50km päässä Tampereelta. Tilan historia ulottuu 1880-luvulle asti. Vuonna 2006 tilalla aloitettiin vuokraamaan juhlatilaa. Heinäsuulissa järjestät jopa 120 hengen juhlat ja talvi aikaan tilan pirtissä mahtuu juhlimaan jopa 40 henkeä. Pitopalvelu on itse valitsemanne ja tilalta on vuokrattavana muun muassa 100 hengen astiasto, pöytäliinat sekä yöpyminen päärakennuksessa juhlien ajan ja juhlien jälkeen. Majoitus mahdollisuuksia tilalla on 10 hengelle + 14 varapaikkaa.

Kuvat: virrintila.fi, Galleria

Einon Pirtti, Orivesi

Vanhasta navettarakennuksesta entisöidyssä juhlatilassa järjestät 30-140 hengen juhlat. Längelmäveden läheisyydessä saat kauniit häät maalaismaisemassa. Paikka on noin 60km päässä Tampereelta. Ruokailupuoli toimii ulkopuolisen pitopalvelun kautta. Juhlapaikasta löytyy kuitenkin laitoskeittiö. Hääparin tai häävieraiden halutessa yöpyä paikalla, on se mahdollista jopa yli 50 hengelle. Erikseen on myös varattavissa saunatilat ja ranta, jos uiminen ja saunominen kiinnostaa.

Kuva: Teemu Toikka Photography
Kuva: Einonpirtti.fi, Juhlatilat

Mahnalan lava, Hämeenkyrö

Tässä paikassa saisi järjestettyä häät hieman erilaisessa maalaismaisemassa. Mahnalan lava toimii vilkkaana tanssipaikkana, mutta on myös vuokrattavissa juhla käyttöön. Lava on korkealla kallion päällä, josta on upeat näköalat. Tilassa järjestät noin 100 hengen juhlat. Tampereelta Mahnalan lavalle on noin 30km. Juhlapaikalla ei ole pitopalvelua, joten ruoat tarjoilee ulkoinen pitopalvelu.

Kuvat: mahnala.com, Kuvia Mahnalan lavalta

 Veden äärellä

 

Aaltosaha, Orivesi

Tämä juhlapaikka on todellakin veden äärellä, koska rantaan on vain 10 metriä. Rannalta löytyy myös upea iso laituri, jossa saa esimerkiksi kauniita kuvia. Aaltosaha on Tampereelta noin 70km päässä ja siellä järjestää noin 90 hengen häät. Juhlapaikalla on yhteistyökumppaneita, joista löytyy pitopalveluita, mutta saat myös halutessasi valita oman ulkopuolisen pitopalvelun. Juhlapaikalla pystyy myös majoittumaan 16 henkeä ja alueelta löytyy mökkejä, joita pystyy vuokraamaan majoittumiseen.

Kuvat: venuu.fi

Kiviojan Helmi, Tampere

Tämä kaunis juhlapaikka mahdollistaa stressittömät häät täydellä palvelullaan. Kesällä juhlijoita mahtuu 100 henkeä ja talvella 60. Kiviojan Helmi on Tampereen keskustasta noin 50km. Pitopalveluun heillä on 4 eri vaihtoehtoa, jotka ovat Kiviojan Helmen yhteistyökumppaneita. Heiltä löytyy yhteistyökumppaneita miltei kaikkiin palveluihin, joten häiden järjestäminen tässä paikassa on helpoksi ja mukavaksi tehty.

Kuvat: kiviojanhelmi.fi, Kuvat, Matias Ahonen Photography

Tervahovi, Sastamala

Veden äärellä sijaitsee myös Sastamalan Tervahovi, jossa järjestää jopa 200 hengen juhlat. Tampereelta juhlatilalle on noin 50km matka. Pitopalvelun saa valita itse, mutta useita valmiita yhteistyökumppaneita löytyy, joista saa halutessaan valita. Yhteistyötä Tervahovi tekee myös muidenkin palveluiden kanssa kuten valokuvaaja, DJ sekä kauneuspalvelut. Nämäkin siis saa heidän kauttaan. Tervahovi sijaitsee Tervakallion leirintäalueen läheisyydessä, joten sinne mökkeihin saa myös hääseuruetta majoitettua, jos tarve.

Kuvat: venuu.fi

Tyrvään pappila, Sastamala

Täysin remontoitu juhlapaikka Sastamalan keskustassa Rautaveden rannalla on näyttävä ja kaunis paikka järjestää häät. Pappilassa järjestät juhlat noin 30-100 hengelle ja tarvittaessa jopa suuremmallekin määrälle. Tampereelta on noin 50km matka tähän juhlapaikkaan. Normaalisti Tyrvään pappila toimii ravintolana, joten häitä siellä järjestäessä ruoka ja juomat tulevat myös heidän kauttaan.

Kuvat: venuu.fi

Kaupunki

 

Pyynikin Panimo, Tampere

Jos suunnitelmissa on järjestää häät kaupungissa voisi tässä olla hyvä paikka. Pyynikin Panimo on uniikki ja tunnelmallinen kohde, jossa järjestää 20-60 hengen juhlat. Tilassa on upeat kuparipannut, jotka hieman vaikuttavat tilan kapasiteettiin. Tilaa on jaettu kahteen tasoon osittain, jotta saataisiin mahdollisimman paljon ihmisiä mahtumaan.  Pitopalvelua ei tarvitse tässä kohteessa miettiä, sillä se tulee suoraan Pyynikin Panimolta. Juomat kuitenkin saa itse tuoda.

Kuvat: venuu.fi

Saunaravintola Kuuma, Tampere

Tämä on kohde, joka ei välttämättä jokaisella tule heti mieleen. Saunaravintola Kuuma on Tampereen keskustassa sijaitseva ravintola, johon saunominen on myös yhdistetty. Kuumassa on kolme erikseen vuokrattavaa tilaa, joihin mahtuu kaikkiin eri määrä ihmisiä. Tilan pystyy siis valitsemaan vierasmäärän mukaan. Isoimpaan tilaan mahtuu 120 henkeä. Kyseessä kun on ravintola, tulee pitopalvelu ja juomat suoraan heidän kauttaan.

Kuva: venuu.fi
Kuva: saunaravintolakuuma.fi, kuvat

Työväenmuseo Werstas, Tampere

Kauniin Finlaysonin alueella keskellä Tamperetta sijaitsee museo rakennus, josta pystyy vuokraamaan hienon tilan, jossa järjestää häät. Tilassa on upeat isot vanhat ikkunat, jotka tuovat tunnelmaa. Työväenmuseo Werstaassa mahtuu juhlimaan noin 40-70 henkeä. Pitopalvelun saa suoraan museolta. Omat juomat tilaan saa kuitenkin tuoda.

Kuva: venuu.fi
Kuva: tyovaenmuseo.fi, tilavuokraus

Kerhola, Nokia

Kaupunkeja Pirkanmaalla on kuitenkin muitakin kuin Tampere, joten tässä Nokian keskustasta iso juhlapaikka. Tässä tilassa järjestät isotkin häät sillä isoon juhlasaliin mahtuu jopa yli 300 henkeä ja tila järjestelyissä voi vaikuttaa hyvinkin paljon, koska tila on niin avara. Nokian Kerholalla on mahdollisuus saada pitopalvelu heidän kautta, mutta ulkopuolisen pitopalvelun saa myös valita. Kerholaan ei ole pitkä matka Tampereelta, sillä keskustasta on noin 15km.

Kuvat: nokiankaupunki.fi, Kerhola

Kartano

 

Hatanpään Kartano, Tampere

Kartanossa pystyy järjestämään kauniit ja tyylikkäät häät. Hatanpään Kartano nimensä mukaan sijaitsee Tampereen Hatanpäällä. Kartanon historia ulottuu 1690-luvulle asti ja nykyiseen muotoonsa se tehtiin 1885. Kartanon pihalla on upea iso englantilastyylinen puutarha. Kartanossa voi järjestää monen kokoisia häitä yhdistelemällä erikokoisia kartanon saleja ja huoneita. Kartano tarjoaa heidän kauttaan pitopalvelun ja juomat.

Kuvat: venuu.fi

Villa Sofia, Tampere

Ihanassa vaaleanpunaisessa Villa Sofiassa järjestää noin 70 hengen häät ja juhlat. Tämä kartano rakennus sijaitsee Tampereen keskustassa lähellä kaikkea, mutta silti yksityisesti. Villa Sofiassa järjestät häät mahdollisimman stressittömästi sillä heiltä saa moneen tarpeeseen eri palveluita. Pitopalvelu onnistuu heidän kauttaan ja he suunnittelevat yhdessä hääparin kanssa menuun.

Kuvat: venuu.fi

Tapahtumakartano, Kangasala

Tämä paikka on maalaismaisemaa ja kartanoa yhdistävä. Samalla saisi siis molemmat. Ihana lämminhenkinen puinen kartano, jossa on upea järjestää häät matalalla kynnyksellä. Häät voi järjestää itse suunniteltuina tai täydenpalvelun häinä tai jotakin siltä väliltä. Kartanon juhlasaliin mahtuu noin 50 henkeä, mutta ottamalla käyttöön myös yläkerran saa paikkoja jopa 100. Kartanon sijainti on myös hyvä, koska Tampereen keskustasta matkaa on vain noin 22km.

Kuvat: tapahtumakartano.fi, Galleria

Näsilinna, Tampere

Kaunis ja iso kartano Näsijärven rannalla mahdollistaa upeat häät hienossa miljöössä. Kartanomaisesti tässäkin kohteessa yhdistelemällä erikokoisia tiloja saa muokattua hyvän kokoisen juhlatilan. Jopa 100 henkeä on mahdollista saada juhlimaan yhdessä. Sijaintina paikalla on Tampereen keskusta. Tässäkin paikassa ihanasti yhdistyy myös vesistö. Kartanossa toimii ravintola, jonka kautta pitopalvelu ja juomat tulevat, joten niistä ei tarvitse huolehtia.

Kuvat: venuu.fi