fbpx Skip to main content

Suuremmissa, vain kerran elämässä järjestettävissä juhlissa on monia asioita mitä ei osata ottaa huomioon – kuinka edes voitaisiin, ennen kuin ne osuvat omalle kohdalle? Yksi tällainen asia on koristeiden määrä ja riittävyys. Eräs yleisimmistä kysymyksistä on “kuinka paljon tarvitaan somisteita (tai mitä tahansa muuta) yhteen pöytään?”. Annamme mielellämme kokemuksen ja ammattitaidon perusteella noin arvion, mutta paras ohje DIY-koristelijalle on:

hanki pieni määrä kaikkea mitä pöytiin on tulossa ja kokeile etukäteen!

Lopputuloksen kannalta tärkeintä on se, että olet itse tyytyväinen ja vain kokeilemalla selviää mikä omaa silmää miellyttää. Se, mikä toisella on vähän, voi toiselle olla liian paljon. Koristeiden määrään vaikuttavat myös pöydän koko, muiden koristeiden määrä sekä tila kokonaisuudessaan.

Kuvat: Teemu Höytö

Suunnittelijoina hahmotamme kokonaisuutta sitä mukaan, kun se muodostuu. Tarkkaa kappalemäärää pienille koristeille on mahdotonta laskea, vaikkakin noin määrät varataan pöytää kohden. Toisinaan saattaa tuntua hurjalta miten suuria määriä esimerkiksi kaitaliinaa tai kynttiläkuppeja saa varata isompia juhlia varten.

Meille ekologisuus on tärkeää ja näyttävä kokonaisuus ei tarkoita sitä, että kaikki tarvitsisi ostaa uutena yhtä tilaisuutta varten. Mieti, voisitko hankkia jotain käytettynä vai vuokraisitko? Voisiko koristekuidun käyttämättä jääneen loppurullan myydä seuraavalle sitä tarvitsevalle tai voisitko itse hyödyntää sitä tulevaisuudessa jollain muulla tavalla? “Hutiostosten” välttämiseksi ja kokonaisuuden hallitsemiseksi alusta alkaen voi olla viisainta hyödyntää ammattilaista jo suunnitteluvaiheessa.